Kaikki uutishuoneelta
Niko Pankka Ekonomien puheenjohtajaksi
Suomen Ekonomien liittokokous valitsi 14. maaliskuuta Niko Pankan puheenjohtajaksi loppukaudelle 2024–2026.
Jukka-Pekka Kokkonen on eronnut Suomen Ekonomien hallituksen puheenjohtajan tehtävästä
Puheenjohtajan tehtävät siirtyvät toistaiseksi varapuheenjohtaja Hanna-Maija Kivirannalle. Uuden puheenjohtajan valitsee Suomen Ekonomien liittokokous maaliskuussa.
Ekonomien puheenjohtajan poistamista opiskelijatapahtumasta selvitetään
Jukka-Pekka Kokkonen on siirtynyt syrjään selvityksen ajaksi.
Palkkatutkimus: palkat nousivat, mutta omat meriitit palkitaan harvemmin
Tuoreen palkkatutkimuksen mukaan kauppatieteilijöiden palkat nousivat maltillisesti. Suurin osa työssäkäyvistä ekonomeista sai palkankorotuksen – yhdestä tietystä syystä.
Tohtorikoulutus on parempi säilyttää yliopistojen tehtävänä
Ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on omat roolinsa: tohtorikoulutus kuuluu yliopistoille. Koulutuksen duaalimallin toimivuus edellyttää, että amk:sta voi siirtyä sujuvasti yliopistoon ja akateemiselle uralle, kirjoittaa koulutuspolitiikan erityisasiantuntija Lotta Pennala.
Hae mukaan Suomen Ekonomien nimitystoimikuntaan 2026
Hei jäsen! Haluatko vaikuttaa Ekonomien tulevaisuuteen? Hae nimitystoimikuntaan ja ole mukana päättämässä seuraavan hallituksen kokoonpanosta.
Lataa lisää





