Raitio tunnetaan työyhteisössä myös puujalkahenkisistä letkautuksista ja vauhdikkaasta tilannekomiikasta.

Mitä tehtäviisi kuuluu?

Tiimimme vastaa Suomen Ekonomien tutkimustoiminnasta, tiedolla johtamisesta, jäsenrekisterialustamme kehittämisestä sekä digitaalisista palveluistamme. Tehtäväni on ohjata osaavaa asiantuntijatiimiämme, mutta samalla pääsen edelleen olemaan kädet savessa tiedolla johtamisen käytäntöjen kehittämisessä. Toimintakenttämme on laaja, mutta tiimin toiminnot tukevat hyvin toinen toisiaan.

Kuka olet ja mistä tulet? 

Olen ylpeä uusikaupunkilainen. Opiskelin Turun kauppakorkeakoulussa ja olin opiskelijatoiminnassa aktiivisesti mukana – toisten mielestä turhankin aktiivisesti.

Työskentelin jo aiemmin Suomen Ekonomeilla tiedolla johtamisen erityisasiantuntijana. Tuossa tehtävässä vedin myös erilaisia suurempia ja pienempiä projekteja aina palvelukehityksestä yleisen asiakaskokemuksen kehittämiseen.   

Toimin tiedolla johtamisen asiantuntijana ja tilastopalvelun kehittäjänä myös ennen tuloani Ekonomeille.

Mikä sai sinut hakemaan Ekonomeille töihin? 

Hain alun perin joitain vuosia sitten Ekonomeille töihin, koska halusin auttaa kanssaekonomeja pärjäämään entistä paremmin niin opiskeluiden aikana kuin niiden jälkeen.

Työnhakunimike oli aikoinaan datavelho. Jälkikäteen on jäänyt vähän harmittamaan, etten pitänyt datavelhon titteliä vaan päädyin tylsään asiantuntijatitteliin. 

Olin aiemmin toiminut Suomen Ekonomien luottamushenkilönä ja minulle oli jäänyt hyvä kuva organisaatiosta.

Mikä fiilis jäi ensimmäisestä työviikosta? 

Fiilis oli hyvä alussa ja on sitä edelleenkin. Kehitettävää on koko ajan riittänyt ja sitä keksitään onneksi myös koko ajan lisää. 

Mikä sinua motivoi työssäsi? 

Merkityksellisyys ja tekemisen meininki. Mielestäni työssä on upeaa se, että joka päivä tietää tekevänsä tärkeiden asioiden eteen töitä. Oli se sitten jäsenten eteen konkreettisia toimia tai se, että pääsee auttamaan toisia organisaation sisällä ratkaisemaan yhteisiä haasteita.  

Jos olisit fiktiivinen hahmo, niin mikä olisit? 

Olisin varmaankin supernopea supersankari Flash. Nopeat hoksottimet niin työhommissa kuin letkautuksissakin voisivat saada supernopeudesta hyvän lisän.  

Keitä muita meillä on töissä? Lue lisää Ekonomien rekryuutisia: