Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus Suomessa on noussut tavoitteista huolimatta vain vähän ja jää jo alle OECD:n keskiarvon. Verrokkimaissa on kovempi tahti.
Korkeakoulutettujen osuuden muutos vuosina 2008–2018 OECD:n mukaan:
- Suomi: 38 prosenttia –> 41 prosenttia. Kasvua 3 prosenttiyksikköä.
- OECD:n keskiarvo: 35 prosenttia –> 44 prosenttia. Kasvua 9 prosenttiyksikköä.
Suomen Ekonomien urapalveluiden johtajan Suvi Erikssonin mukaan Suomi ei ole pystynyt pysymään parhaiden maiden vauhdissa. Nuoret ikäluokat jäävät koulutustasossa jälkeen eläköityvistä ja nelikymppisistä, joten kehityksen suunta on Suomen kannalta epäedullinen.
Osaamisen päivittäminen, jatkuva oppiminen ja osaajapula toistuvat niin yritysten kuin koulutusalan päättäjienkin puheissa. Erikssonin mielestä olisi korkea aika alkaa pohtia, onko nykyinen järjestelmä rakennettu aidosti tukemaan elinikäistä oppimista. Entä ovatko oppijat ja oppimismahdollisuudet Suomessa riittävästi huomion keskipisteenä oppilaitosten ja organisaatioiden sijaan?
Uusi malli vastaisi tulevaisuuden tarpeisiin
16 vuotta korkeakoulupolitiikan asiantuntijatehtävissä toiminut Eriksson näkee, että korkeakoulujärjestelmää pitäisi muokata vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeisiin. Muuten haasteiden kanssa käy huonosti.
– Olennaisia asioita ovat työn jakaminen ja konkreettinen yhteistyö – muutenkin kuin juhlapuheissa, Eriksson sanoo.
Tähän asti on toimittu niin, että kun tietyllä alueella on tarvittu tietyn alan osaajia, alueen yliopisto on saanut uuden koulutusvastuun ja aloittanut koulutuksen itsenäisesti.
– Voisiko koulutusvastuita ja päätöksentekovastuuta jakaa vähemmän mutta järjestää opetusta yhteistyössä muuallakin kuin kotikampuksella?
Näin toimimalla
- yliopistot ja ammattikorkeakoulut voisivat keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa.
- reagointi muutoksiin helpottuisi, kun päätöksenteko tietyn alan suhteen olisi keskitetympää.
- opiskelijoilla olisi enemmän valinnanvapautta riippumatta oman korkeakoulunsa koulutusvastuista.
- päällekkäinen työ saman alan koulutuksen järjestämisen suhteen vähenisi.
Eriksson painottaa, että tällainen malli ei tarkoittaisi pelkkiä etäopintoja. Hänen mielestään etäopetusta ja lähiopiskelua voisi yhdistää entistä enemmän.
– Mikään ei estäisi opiskelemasta pienryhmissä, vaikka opetusta seurattaisiinkin etäyhteyksin.
Näin korkeakoulujärjestelmä 2.0 rahoitettaisiin
Yliopistojen rahoitus perustuu vahvasti siihen, että henkilö on kirjoilla yhdessä yliopistossa ja kun tutkinto tulee täyteen, rahaa siirtyy yliopistolle. Tämä pätee riippumatta siitä, onko opiskelija suorittanut opintoja muissakin yliopistoissa.
Suomen Ekonomien urapalveluiden johtaja Suvi Eriksson ehdottaa uudenlaista mallia korkeakoulujärjestelmän rahoittamiseksi.
Rahaa osallistuneille
Erikssonin mukaan tulevaisuutta olisi malli, jossa rahaa voisi saada useampi taho.
– Entä jos valmistumisen myötä rahaa voisivat saada kaikki ne yliopistot, joiden järjestämisvastuulla olevaan opetukseen opiskelija on osallistunut?
Esimerkiksi: Itä-Suomen yliopistossa opiskellut osallistuu 30-prosenttisesti Aalto-yliopiston järjestämään opetukseen ja 70-prosenttisesti oman yliopistonsa kursseille. Tutkinnon valmistumisesta maksettava raha jaetaan samassa suhteessa yliopistojen kesken.
Kannusteita korkeakouluille
Eriksson muuttaisi rahoitusta suuntaan, jossa yhteistyöstä ja opetuksen innovatiivisemmasta ja avoimemmasta tarjonnasta palkittaisiin.
– Rahoitus olisi oiva instrumentti, jonka avulla korkeakouluja voisi kannustaa tiiviimpään yhteistyöhön, esimerkiksi tarjoamaan omia opintojaan muiden korkeakoulujen opiskelijoille ja tekemään yhteistyötä laajemmin ja jakamaan vastuita, Eriksson sanoo.
Verorahoitteinen malli tehokkaaksi
Eriksson pitää pitkälti verovaroin pyöritettävää korkeakoulutusta Suomen kannalta hyvänä jatkossakin.
– Järjestelmän haasteena on, että se on nollasummapeliä koulutustahojen kesken. Käytännössä järjestelmä ei tue yhteistyömuotoisten tai työnjakoon pohjautuvien ratkaisujen löytämistä, vaan se kannustaa ennemminkin kilpailuun.
Kotimaista yhteistyötä
Erikssonin mukaan nykytilanne rohkaisee hakemaan kumppanuuksia enemmän rajojen ulkopuolelta kuin kotimaisten voimien kesken.
– Kansainvälinen yhteistyö on tietenkin hyvä asia, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että pärjätäkseen tulevaisuudessa suomalaisen korkeakoulujärjestelmän olisi hyvä vahvistua keskinäisellä yhteistyöllä. Avaimet rahoitus- ja toimintamallien muutoksiin ovat omissa käsissämme. Niitä olisi hyvä alkaa kaivaa esiin ennen kuin on liian kiire.
Artikkeli on julkaistu alun perin MustReadin uutiskirjeessä.
Lisätiedot:
