FAQ: Ekonomien palkkakehitys ja koulutusmäärät - liittyvätkö toisiinsa?

Blogi 13.2.2020

Suvi Eriksson Koulutuspolitiikan erityisasiantuntija, Suomen Ekonomit


Suomen Ekonomit julkaisi uusimmat tiedot jäsenten palkkakehityksestä tänään. Palkkatutkimus kertoo, että ekonomien palkat polkevat suurelta osin paikoillaan. Siksi myöskään ostovoima ei ole toivotulla tavalla kehittynyt. Miten tämä liittyy koulutuspolitiikkaan ja vaikkapa kauppatieteiden koulutusmääriin?

Välillä minulta kysytään eikö kauppatieteiden koulutusmääriä pitäisi tiputtaa, kun niitä koulutetaan jo niin paljon? Ei kai ole ihmekään että palkat tippuvat, kun sakkia tulee työmarkkinoille liikaa suhteessa kysyntään? Sitä en voi sanoa etteivätkö ostovoiman kehitys ja koulutuspolitiikan ratkaisut lainkaan liittyisi toisiinsa. Huomio on hyvä ja huoli on oikea, mutta ilmiö on monimutkaisempi. Koulutuspolitiikan työkalupakissa on yhtä ja toista keinoa tarjolla tähänkin, tässä käyn niitä läpi kysymys-vastaus-logiikalla. Poimi pitkästä tekstistä sinua vaivaavat kysymykset!

Kysymys: Pystyykö pitkäsanaista viestiäsi mitenkään tiivistämään?

Pystyy. Myös Suomen Ekonomien ja kaikkien ekonomien kannattaa olla huolissaan Suomen jäämisestä jälkeen korkean osaamisen tasossa ja osaavan työvoiman saannissa. Se vaikuttaa osaamisen saatavuuteen ja työllisyyskehityksen kautta kaikkeen. Se missä meidän on syytä olla valppaana ja vaatia parempaa on se, millä perusteella ja kuinka paljon ja miten lisätään mitäkin osaamista ja tutkintoja.

Kaikkein vahingollisin logiikka on se, että koulutusta lisätään suhteessa enemmän halvempien kustannusten koulutusaloilla, koska lisää uutta osaamista ajatellaan syntyvän pelkästään tutkintotaikatempulla. Ilman lisärahoitusta taikka mahdollista syventyä muuttuviin osaamistarpeisiin tämä harjoitus menee varmasti mönkään. Lopputuloksena tällöin voi olla vain edelleen kasvava kohtaanto-ongelma sekä yksilöiden heikentyvä ostovoima.

Suomen Ekonomien tehtävä on omalta osaltaan huolehtia, että ekonomien osaaminen on laadukasta ja sitä pääsee päivittämään ja muuttamaan. Siksi on päivänselvää etten kannata minkäänlaisia toimia, jotka vaarantavat tämän. Eikä vastuullinen muukaan toimija sitä kannata.

Kysymys: Mikä on koulutusmäärien ja palkkakehityksen yhteys?

Suomessa on monia koulutuksia, jotka antavat kelpoisuuden tiettyyn työtehtävään, johon ei voi silloin työllistyä muulla kuin sillä nimenomaisella tutkinnolla. Lääkärit, opettajat ja lakimiehet tulevat ensimmäiseksi mieleen. Kauppatieteiden koulutus taas ei toimi näin. Monipuolinen koulutus takaa mahdollisuuden sijoittua hyvin erilaisiin työtehtäviin ja erilaisille aloille. Tämä käy ilmi myös Ekonomien jäsenten tuhansien nimikkeiden joukosta.

Kauppatieteiden tutkinnot ovat kyllä lisääntyneet viime vuosina, myös siksi, että opiskelijat valmistuvat hieman nopeammin ja varmemmin. Eli sama tai lähes sama aloituspaikkamäärä johtaa aiempaa useampaan tutkintoon. Samalla kuitenkin on lisääntynyt ja lisääntyy osaamisen monimuotoisuus samalla tutkintonimikkeellä. Erityisesti monialaisten maisteriohjelmien määrä on lisääntynyt. Eli potentiaalisten työtehtävienkin määrä lisääntyy. Voisiko oikeastaan ajatella, että työllistymisen ja palkkatasonkin kannalta on olennaisempaa arvioida se, miten osaamiset kohtaavat kysyntää, eikä niinkään ensisijaisesti se, miten osaajien tai tietyn tutkintonimikkeen omaavien henkilöiden määrä kohtaa kysyntää? Samoja työtehtäviä voikin menestyksekkäästi hakea aivan muita kuin kauppatieteilijöitä, kuten tekniikan alan, oikeustieteiden tai yhteiskuntatieteiden tutkinnon suorittaneita.

Kauppatieteistä valmistuneiden kohdalla on siis päivänselvää, että osaamisesta maksetaan. On siis mahdotonta vetää aivan suoraviivaista johtopäätöstä valmistumismääristä ja palkkakehityksestä, palkkakehitykseen kun vaikuttaa moni moni muukin asia. Onko osaaminen osuvaa? Onko alan henkilöiden sijoittumisessa asematasoille tapahtunut heilahduksia? Palkataanko ekonomeja enää niihin tehtäviin, joihin heitä lähes varmuudella palkattiin aiemmin? Onko palkkakehitys pitkään työuralla olleilla jostain syystä pysähtynyt?

Kysymys: No onko osaamisessa sitten vikaa, jos siitä ei makseta?

Työn murros ja muuttuvat osaamistarpeet koskettavat meitä kaikkia: arkipäivää ovat digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly, tukiäly, mitä näitä nyt on. Sanahelinärimpsu on kuitenkin mahdottoman tärkeä koulutusjärjestelmämme kannalta. Kun osaamistarpeet muuttuvat, osaamisen kysyntä muuttuu. Kaikki on muuttunut ennenkin, mutta nyt arviot esimerkiksi osaamisten ja taitojen vanhenemistahdista huimaa päätä. Tarkoittanee sitä, että entistä vähemmän voimme vetää johtopäätöksiä 5-10 vuoden päästä tarvittavasta osaamisesta, ainakaan sillä perusteella mikä palkkakehitys, työvoiman kysyntä tai työttömyys on tänä päivänä.

Olemme Suomessakin jääneet monia kertoja housut kintuissa kiinni siitä, että koulutusten lopettamisen tai aloittamisen tai koulutusmäärien suhteen on tehty liian rajuja päätöksiä. Juuri nyt olemme jääneet housut kintuissa kiinni siitä, että meiltä puuttuu osaavaa työvoimaa hyvin laajasti ja joka puolella Suomea, aivan erityisesti tekniikan aloilla. Tämä näkyy myös tekniikan alan viime vuosien suotuisassa palkkakehityksessä. Palaan osaamistarpeisiin reagointiin tuonnempana.

Kysymys: Suomalaisten osaamis- ja koulutustasoa pitää edelleen nostaa. Taas lisää tutkintoja?

Olemme Suomessa jääneet housut kintuissa kiinni siitä, että meillä ei ole tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Maan hallitus on siksi päättänyt, että ikäluokista pitäisi vuoteen 2030 mennessä korkeasti kouluttaa vähintään 50 %. Nyt luku laahaa jossakin 42 % pinnassa. Meidän onkin oikeastaan verrattava korkean osaamisen määrää oman nykytilamme sijaan siihen, mikä asemamme on verrokkimaihimme.

Hallituksen linjausta voi myös haastaa. Tälläkin hetkellä olemme tilanteessa, jossa meillä on samaan aikaan yrityksillä suuria vaikeuksia rekrytoida tarvittavaa osaamista ympäri Suomea, mutta on myös runsaasti työttömiä, myös korkeasti koulutettuja, ja myös kauppatieteilijöitä. Tutkintomäärän sijasta ongelma on siis ennemmin siinä, mitä korkeasti koulutetut osaavat suhteessa siihen mitä työmarkkinoilla kaivataan. Koska ei ole mitään syytä olettaa, että muutosvauhti osaamistarpeissa hiipuu, on mielestäni päivänselvää, ettei meidän pidä tyytyä tuottamaan nykyisiä tutkintoja loputtomasti lisää. Keskeistä on luoda myös jotakin aivan uutta osaamista sekä tutkintokoulutuksessa että sitä napakammissa muunto- ja täydennyskoulutuksissa.

Kysymys: Eikö Suomessa sitten osata ennakoida mitä osaamista tarvitaan?

Mielestäni osaamisen ennakointitietoa pitää pystyä hyödyntämään avoimemmin ja selkeämmin. Koulutustason noston pitää siis käytännössä tarkoittaa tutkintotehtailun sijaan osaamistason nostoa ja sitä, että osaaminen kohtaa paremmin kysyntää. Tutkintokoulutuksen kanssa siis vähintään yhtä tärkeää on ns. jatkuvan oppimisen järjestelmä (tästä lisää myöhemmässä kysymyksessä). 

Kirjoitin jo aiemmin muuttuneista ja muuttuvista osaamistarpeista. Suomessa kyllä ennakoidaan ja tuotetaan paljon materiaalia, mutta isompi kysymys on miten ennakoinnin tietoa hyödynnetään. Ainakaan minä en osaa 16-vuotisen koulutuspolitiikan urani tuomalla kokemuksella lukea Osaamisen ennakointifoorumin raportteja niin, että sieltä tipahtaisi joku ymmärrettävä tutkintoluku esimerkiksi kauppatieteiden alalle. Arviointitieto on siis vain pohja, mutta ei ole selvää tai läpinäkyvää, miten prosessista syntyy joku tutkintomäärien tavoite.

Osaamistarpeiden ennakointi on muutenkin liian arvokas ja merkittävä asia, jotta sen voisi kilpistää keskusteluun tutkintomääristä. Jos siis tarvitaan esimerkiksi talous- tai myynnin osaamista, sen ei pidä tietenkään tarkoittaa suoraan kauppatieteiden tutkintojen lisäämistä.

Keskustelimme Osaamiskomitea-podcastissa osaamisen ennakoinnin haasteista opetus- ja kulttuuriministeriön Ville Heinosen kanssa. Pääset napakan puolen tunnin keskustelun kuuntelemaan vaikkapa Soundcloudissa.

Kysymys: Miksi juuri kauppatieteiden koulutusta usein halutaan lisätä?

On päivänselvää, että kauppatieteellinen koulutus tuottaa Suomelle arvokasta osaamista, mutta minun suurin huoleni koulutusmääräkeskustelussa kohdistuu juuri kauppatieteisiin suhteessa muuhun koulutukseen. Kauppatieteille on erittäin vahingollista, jos se koetaan yliopistoissa nimenomaan resurssitehokkaaksi tavaksi vastata ministeriön kasvavaan tutkintotilaukseen. Houkutus tähän vain kasvaa, jos resurssit eivät tilauksen kasvamisen myötä nouse.

Osaoptimoinnista ei varsinaisesti voi syyttää korkeakouluja. Jos rahaa ei tule lisää, ei ymmärrettävästi kalliiseen (esimerkiksi lääkärien tai tekniikan alan) koulutuksen sijoittaminen tunnu houkuttelevalta, varsinkaan jos on huolta siitä, ettei alalta valmistuta. Yksittäiset korkeakoulut ajetaan rahoitusmalleilla kilpailemaan lähinnä toisiaan vastaan ja tavoittelemaan samoja “voittavia kortteja” eikä työnjakoon tai tekemään yhteistyötä. Tämä tuntuu hölmöltä vahvasti verorahoitteisessa järjestelmässä. Yksittäiset korkeakoulut taistelevat omasta asemastaan ja esimerkiksi alueensa asemasta. Missä on silloin Suomen kokonaiskuva?

Keskustelin viikko sitten kylteriyhdyshenkilöidemme kanssa tunnelmista kauppatieteiden yksiköissä ympäri Suomen. Useampi nosti esiin huolen esimerkiksi opiskelutilojen riittävyydestä ja ryhmien kasvamisesta jo nyt. Lienee sanomattakin selvää, että olen huolissani koulutuksen laadusta sekä henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvoinnista.

Myös Koulutuksen kansallisen arviointikeskuksen Karvin arviointiryhmä otti tuoreessa raportissaan selkeän kriittisen kannan kauppatieteiden ja liiketalouden alan koulutuksen määrälliseen lisäämiseen:

“Vuonna 2019 alan korkeakoulututkinto oli mahdollista suorittaa 49 toimipisteessä ja vuosittain alalla valmistuu lähes 10 000 korkeakoulututkintoa. Arviointiryhmä suosittelee, että kauppatieteiden ja liiketalouden alan korkeakoulutusta tarjoavien toimipisteiden määrää ei vuoden 2019 tasosta lisätä. Myöskään koulutuksen laajentaminen nykyisestään ei ole tarpeellista sen paremmin yliopisto- kuin ammattikorkeakoulusektorillakaan.”

Kysymys: Mitä osaamista nyt sitten pitäisi syntyä? Mistä on pulaa?

Professori Terence Tse kirjoitti asiasta mielestäni erinomaisen blogin, jossa hän kuvasi teknologinen osaamisen tarpeen tunkeutumista kaikille aloille. Myös oppimisalusta edXin blogissa kannustettiin aivan kaikkien alojen osaajia syleilemään myös ‘data sciencen’ osaamista. Näin ollen sellaista kehitystä on syytä kannustaa, jossa ylitetään selkeästi vanhat tutut alojen ja tutkintonimikkeiden rajat. Yksinkertaistaen, näin ajatellen työmarkkinoille tarvitaan teknillisesti orientoituneita ekonomeja ja liiketaloudellisesti orientoituneita tekniikan osaajia ja paljon muita vastaavia. Näin jo tapahtuukin, ja esimerkiksi data-analytiikkaan keskittyviä kauppatieteiden ohjelmia syntyy tällä hetkellä ympäri maata. Samoin syntyy yliopistojen tutkintopaketteja, joissa kandidaatintutkinto (noin kolmivuotinen) opiskellaan yhdellä alalla ja ylempi tutkinto (noin kaksivuotinen) taas toisella, sen lisäksi että opiskelijathan voivat tutkintojen välillä liikkua ilman yliopiston luomaa väylääkin. Tämä korostaa myös työnhaussa sitä mistä on puhuttu jo vuosikausia: kerro mitä osaat, koska tutkintonimikkeet eivät siitä kerro ainakaan generalistialoilla riittävästi.

Muutenkin halutut osaamisalueet ovat poikkileikkaavia. World Economic Forum tuottaa paljon materiaalia siitä mitä osaamisalueita ja taitoja työmarkkinoilla etenkin tarvitaan. Viiden kärki heidän 2020 listassaan ovat: hankalien ongelmien ratkaisu, kriittinen ajattelu, luovuus, ihmisten johtaminen ja verkostomainen yhteistyö muiden kanssa. Nämä eivät ole alaspesifejä, meiltä kaikilta edellytetään näiden osaamista. Teknologiakehityksen lisäksi muutkin suuret kehityssuunnat (erityisesti ilmastonmuutos) pakottavat tavoittelemaan esimerkiksi vastuullisuuden ja kestävän kehityksen osaamista kaikilla aloilla.

Kysymys: Mitä tarkoitat,kun puhut että tutkintokoulutuksen lisäksi tarvitaan jatkuvaa oppimista?

Kerroin jo aiemmin, että tarkka määräennakointi nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin on vaikuttanut melko lailla mahdottomalta ja korjausliikkeitä tarvitaan. Kuten myös, että juuri tällä hetkellä on osaamisissa puutetta, joihin on mahdoton reagoida pitkillä tutkintokoulutuksilla. Juuri siksi korkeakouluiltamme odotetaan napakoita, pitkiä tutkintoja lyhyempiä osaamiskokonaisuuksia, joilla aiempaa osaamista voidaan päivittää vastaamaan uusiin tarpeisiin. Paljon puhutaan nykyään myös digitaalisista osaamismerkeistä, joilla voi hankittua osaamista paketoida ja siitä viestiä. Kollegani Mari kirjoitti aiheesta juuri hyvän tekstin TIEKEn digivaikuttaja Jyrki Kasvin kanssa.

Myös monet muut tahot tuottavat tällaisia kokonaisuuksia kuin korkeakoulut, verkossa on paljon täysin avointa tarjontaa ja lisäksi Suomen Ekonomit ja muut liitot tarjoavat osaltaan paljon formaalia koulutusta täydentävää osaamista. Pääministeri Sipilä aikanaan totesi, että “miljoona suomalaista pitää uudelleenkouluttaa”. Ennemminkin muotoilisin, että “jokaisen suomalaisen on oltava valmis oppimaan jatkuvasti”. Vastuullinen työnantaja tukee tietysti osaamisen kehittämistä omalta osaltaan.

Keskustelen tästäkin asiasta mielelläni lisää ja samaa aihetta liippaavia perinteisempiäkin blogikirjoituksiani voi vilkaista täältä ja täältä!