Leinosen tehtäviin kuuluu esimerkiksi koulutuspolitiikan käänteiden seuraamista ja päättäjien lobbaamista. Kuva: Opa Latvala

Mitä tehtäviisi kuuluu?

Kävin joulukuussa jo esittäytymässä muun muassa koulutuspoliittiselle toimikunnalle ja kylteripuheenjohtajien verkostolle (KPV), mutta kunnolla työn touhuun olen alkanut nyt tammikuun alussa. Työskentelen työmarkkinatiimissä ja vastaan koulutuspolitiikan edunvalvonnasta.  

Tehtäviini kuuluu päättäjien lobbausta ja koulutuspolitiikan käänteiden seuraamista. Pidän tiiviisti yhteyttä myös yliopistoihin ja tietenkin erityisesti kauppakorkeakouluihin. Myös kylteripuheenjohtajien verkosto on jatkossa osa kopon työpöytää, mikä on hauskaa, koska muutama vuosi sitten olin itse KPV:n varapuheenjohtaja.

Tiedekuntien henkilökunta, ainejärjestöjen kopot, hallinnon opiskelijaedustajat ja ylioppilaskunnissa toimivat kylterit ovat myös tavallaan kollegoitani. Kauppatieteellisen koulutuksen kehittämistä tekee laaja joukko opiskelijoita ja työntekijöitä ympäri Suomen, joten on tärkeää, että pidämme toinen toisemme ajan tasalla. Pystyn Ekonomien kautta hyvin tuomaan yhteen toimijoita ympäri Suomen! 

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen lähtöisin Mikkelistä ja olen opiskellut Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa markkinoinnin pääaineessa. Tykkään talvella hiihtää ja kesällä pyöräillä. Podcasteja kulutan joka päivä tuntikaupalla. Vuosi sitten muutin Helsinkiin ja edelleen jokainen ratikkamatka, ratsupoliisi ja pääkaupungin upeat rakennukset ovat aika cool.  

Olen pitkän linjan opiskelijavaikuttaja, joka on rakentanut tiensä Finanssin koulutuspoliittisesta toimikunnasta johtamaan valtakunnallista opiskelijaliikettä. Olin viime vuonna Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYLin puheenjohtaja. Työskentelin siis koulutuspolitiikan ytimessä koko vuoden ajan ja sain tavata valtavan määrän politiikan vaikuttajia, sekä taitavia ihmisiä monista järjestöistä ja yhteisöistä. Sitä ennen olin puheenjohtajana Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja johdin yliopiston kampusvisiota.  

Kasvattiseurani on Oulun kauppiksen ainejärjestö Finanssi ry, jossa olen ollut puheenjohtajana ja kopona. Vaikuttamistehtävien lisäksi olen työskennellyt esimerkiksi Metsähallituksella. 

Mikä sai sinut hakemaan Ekonomeille töihin? 

Ekonomeilla pystyn täydellisesti yhdistämään niitä asioita, joita olen aiemmissa tehtävissäni tehnyt. Koko opiskelun ajan olen ollut eri toimielimissä kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja ollut mukana kehittämässä koulutusta. Ylioppilasliike on tuonut hyvin perspektiiviä myös muista aloista ja samalla muovannut minusta vaikuttavan lobbarin. Ekonomeilla pääsen jatkamaan vaikuttamistyötä ja tekemään sitä nyt erityisesti kauppatieteellisen koulutuksen näkökulmasta. 

Urani on edennyt viime vuodet aika vauhdikkaasti ja Ekonomit on ollut tiivis osa monia eri tehtäviä ja minulle tärkeä tuki monessa jännittävässä vaiheessa. Myöskin työyhteisönä Ekonomit on aina vaikuttanut todella kiinnostavalta ja erityisesti hauskalta. Muutama ystäväni on työskennellyt Ekonomeilla ja he ovat kehuneet työpaikkaa kovasti. Olinkin siis jo pidemmän aikaa haaveillut, että voisinpa joskus päästä Ekonomeille töihin. Nyt pääsin ja vielä supermielenkiintoiseen tehtävään! 

Mikä fiilis jäi ensimmäisestä työviikosta? 

Huippu! On hauskaa olla toimistolla ja tutustua uusiin työkavereihin. Uutta asiaa on tietenkin paljon, mutta olen päässyt hyvin vauhtiin. Moni lomailee vielä vuoden ensimmäisen viikon niin startti on ollut myös sopivan rauhallinen. 

Mikä sinua motivoi työssäsi?  

Eniten minua motivoi toiset ihmiset ja se, että teemme yhdessä kunnianhimoisesti töitä ekonomien ja kylterien arjen parantamiseksi. Koen työn tärkeäksi ja tiivis työyhteisö tsemppaa toinen toisiaan. 

Minussa asuu myös maailman parantaja varsinkin nyt, kun olen juuri toiminut useamman vuoden vaikuttamistyön ytimessä. Minua siis motivoi myös mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja pysyä lähellä politiikan sykettä. 

Jos olisit fiktiivinen hahmo, niin mikä olisit? 

Olisin reipas ja rohkea Peppi Pitkätossu, mutta toisaalta myös Niiskuneiti, jolle tärkeää on pötköttely ja nätiltä näyttävät asiat. 

Keitä muita meillä on töissä? Lue lisää Ekonomien rekryuutisia: