Mika-minusta-tulee-isona

‘Mikä minusta tulee isona?’

Se on kaikkein yleisin kysymys, jonka työssäni kohtaan eri muodoissa. Iso kysymys, joka ei pelkästään mietitytä nuoria vaan työuralla pidemmälle ehtineitäkin aina vanhoihin kettuihin asti.

Pohdinta nousee herkästi pinnalle esimerkiksi silloin, kun nykyinen oppimiskäyrä on tullut tiensä päähän ja motivaatio on koetuksella. Pohdinta nousee esille myös silloin, kun tutussa ja turvallisessa tapahtuu käännekohtia ja organisaatio- tai maailmanmuutos pistää asiat mullin mallin, kuten yllättävä ja sitkeä pandemia. Jos päätyy tahtoen tai tahtomattaan työttömäksi, on hyvä tilaisuus antaa kysymykselle enemmänkin aikaa ja tutkia perin pohjin, mitä oikeasti haluaisi työelämässä tehdä.

Kysymys herää usein henkiin sellaisinakin ajanjaksoina, kun privaattielämässä puhaltaa muutoksen tuulia. Jokseenkin tavanomainen tilanne on se, että nuoruudessa oli isoja unelmia, mutta sitten tapahtui elämä. Tuli arki, kumppani, lapset, vastuut, talo- ja mökkiprojektit, lainat, laskut ja ruuhkavuodet…

Keski-iän paikkeilla ruuhkavuodet alkavat helpottamaan ja on enemmän aikaa itselle sekä omien asioiden puntaroimiseen. Ei ole vain yksi eikä kaksi ekonomia, joka tässä vaiheessa työelämää tajuaa, että sattumalta ajautui jollekin urapolulle ja jäi sille tielle. Se on ollut ihan hyvä tie, mutta ei kuitenkaan sitä, mikä toisi merkityksellisyyttä tai mitä haluaisi tehdä loppu-uran.

Ei ole vain yksi eikä kaksi ekonomia, joka tajuaa, että sattumalta ajautui jollekin urapolulle ja jäi sille tielle.

Riippumatta siitä mikä Ison Kysymyksen on herättänyt, se on uravalmentajalle herkullinen. Pääsen aloittamaan jännittävän tutkimusmatkan eli uravalmennusprosessin yhdessä valmennettavan kanssa.

Mitä käytännössä tapahtuu? Tässä kohtaa otetaan aikaa itsetutkiskeluun. Hyvä tapa edetä on kolmessa vaiheessa: reflektoimalla taaksepäin, kartoittamalla nykyhetkeä ja suunnittelemalla tulevaa. Valmentajana autan asiakasta asettamaan sopivia tavoitteita sekä aloittamaan työskentelyn niitä kohti. Kyselen, kuuntelen ja sparraan. Yhdessä peilaamme vaihtoehtoja eri näkövinkkeleistä, kuten arvojen, elämäntilanteen ja kiinnostusalueiden kautta.

Löydetäänkö uravalmennuksen avulla vastaus Isoon Kysymykseen? Useimmiten ei – mutta ei tarvitsekaan!

’Mikä minusta tulee isona?’ on valtava kysymys. Niin valtava, että aivomme eivät osaa hahmottaa, mitä se tarkoittaa, vaan ne menevät solmuun. Uravalmennuksessa pilkotaan pohdinta palasiksi. Solmu lähtee löystymään ja – jos hyvin käy – avautumaan. Valmentajana olen tyytyväinen, kun valmennettava hoksaa, mikä on seuraava askel. Koska sillä hetkellä se on paras vastaus kysymykseen.

Valmentajana olen tyytyväinen, kun valmennettava hoksaa, mikä on seuraava askel.

Tämä maailma ei tule koskaan valmiiksi, emmekä mekään. Onneksi. Ehkä edessä on jotain vielä parempaa. Aina voi – ja saa – muuttaa mieltään. Työelämä ei ole kuin valtatie paikasta A paikkaan B. Sivuteille poikkeaminen on normaalia ja jopa suotavaa. Sitä kautta oppii uutta työympäristöistä, -tehtävistä ja -tiimeistä. Ja ennen kaikkea itsestään. Ehkä sivuraide ei ollutkaan sitä, mitä halusi. Tai ehkä se osui juuri nappiin ja johti merkityksellisyyteen. Ikinä ei voi tietää ennen kuin kokeilee ja tutkii.

Itsetutkiskelu kannattaa aina. Sen kautta saa oivalluksia, jotka auttavat näkemään syy-seuraussuhteita kirkkaammin, tunnistamaan vahvuuksia ja hahmottamaan omaa arvomaailmaa.

Itsereflektio on avain itsetuntemukseen, joka vuorostaan on avain itsensä johtamiseen. Kun tunnet itsesi ja mikä sinua motivoi, on helpompi johtaa itsesi oikeaan suuntaan.

Ideaalitilanteessa pitkän aikavälin suunta olisi tiedossa ja voisit esimerkiksi heti vastata perinteiseen rekrykysymykseen: ’missä näet itsesi viiden vuoden päästä?’. Mutta jos sitä ei ole, älä panikoi. Sinun ei tarvitse tietää viiden vuoden tavoitettasi tai miten siihen pääset. Tärkeää on määritellä jokin seuraava askel, joka juuri nyt tuo merkityksellisyyttä, kehitystä ja kasvua. Mitäpä jos kysyisit itseltäsi vain, että ’mikä minusta tulee seuraavaksi?’.

Lue blogisarjan muut osat:

Osa 1: Vuosi Suomen Ekonomien uravalmentajana – mitä olen oppinut?

Osa 2: Itseluottamus on menestyksen supervoima


Lisää aiheesta:

Itsetutkiskelun avuksi voit hyödyntää Suomen Ekonomien uravalmentajien tuottamaa ‘Tunne itsesi’ online-materiaalia.

Jos kaipaat henkilökohtaista sparrausta itsepohdintaan ja seuraavaan urasteppiin, voit varata uravalmennusajan kirjautumalla jäsenpalvelu eLoungeen.