Suomen Ekonomien Bisneskirja -palkinto on tunnustus erityisen laadukkaalle kauppa- ja taloustieteellistä alaa käsittelevälle tai soveltavalle teokselle. Palkittava kirja puhuttelee ajankohtaisuudellaan ja käsittelytavallaan laajoja kohderyhmiä eli taloudentekijöitä matikkaneroista luoviin tyyppeihin sekä pomoista asiantuntijoihin ja yrittäjiin.
Osallistumiskriteerit
- Kilpailuun ilmoitettavan teoksen tulee olla täysin uusi tuote. Siten aikaisemman teoksen täysin uudistettuakaan laitosta tai jo julkaistun teoksen pohjalta kirjoitettua uutta kirjaa tai tuotetta ei hyväksytä kilpailuun.
- Kilpailuun ei kelpuuteta hakemisto-, manuaali- ja kieli-/matkaopastyyppisiä julkaisuja, ammatillisia oppikirjoja eikä lakitekstistä tai muusta valmiista aineistosta koostettuja julkaisuja. Kilpailuun kelpaamattomaksi koosteeksi katsotaan myös erillisten kirjoittajien artikkeleista toimitettu kokoelma.
- Kilpailuun ei hyväksytä Suomen Ekonomien tai sen toimihenkilöiden tuottamia julkaisuja.
- Teoksen kirjoittajan on oltava Suomen kansalainen tai asuttava vakituisesti Suomessa. Usean kirjoittajan ryhmästä suomalaisia on oltava vähintään puolet. Teos voi olla myös muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä.
- Julkaisu voi olla painetussa tai sähköisessä muodossa. Sen tulee olla yleisesti saatavana.
- Kilpailuun ilmoitettavan teoksen tulee olla ilmestynyt aikavälillä 1.7.2020–31.5.2022.
Kilpailuun ilmoittautuminen
Haku Bisneskirja-kilpailuun on tämän vuoden osalta päättynyt.
Ota yhteyttä

Hankia Tanja
Asiakaskokemusasiantuntija
p. +358503012664