Ihmiset tuijottavat kadulla älyluurejaan eivätkä noteeraa toisiaan. Ei ihme, että älylaitteitaan käyttävät leimataan epäsosiaalisiksi ja eristäytyviksi. Ruutujen takana on kuitenkin toisia ihmisiä ja oma sosiaalinen maailmansa.

Julkisuudessa on keskusteltu paljon siitä, miten tekoälyt ja robotit mullistavat työelämän. Kaikkien mielestä murros on syvä, mutta kukaan ei osaa varmuudella ennakoida, millaiset työmarkkinat Suomessa on 2030-luvulla.

Tutkintotodistukset eivät enää riitä osaamisen todentamiseen. Tarvitaan hienojakoisempia, jatkuvasti ylläpidettäviä osaamisen osoittamisen välineitä.

Koulutus- ja osaamistason nostoon ja uudenlaiseen jatkuvan oppimisen tarjontaan tarvitaan kaikkia korkeakouluja. Myös KARVIn tuore arviointi patistaa niitä entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Osallistuin lokakuussa keskustelutilaisuuteen, jossa puhuttiin rahasta ja ennen kaikkea siitä, miten rahasta ja sen käytöstä puhutaan. Siellä pohdimme, mikä nykyisessä keskustelussa mättää ja mitä sen parantamiseksi pitäisi tehdä.

2000-luvun alussa löysin itseni aloittelemasta kauppatieteiden opintoja Itä-Suomessa. Valtaosa uusista kyltereistä oli kotoisin susirajan tuntumasta. Olin heidän joukossaan stadin slangia puhuva kummajainen.

Suomi on jäänyt jälkeen keskeisistä verrokkimaista kansalaisten koulutustasossa. Työmarkkinoilla on tällä hetkellä koko maassa kasvua haittaavaa osaaja- ja osaamispulaa.

Kapitalismi on rikki -keskustelu käy nyt vilkkaana, koska talousvaikuttajien ja liiketoimintaosaajien arvot ovat tutkitusti pehmentyneet. Hyvä niin. Äärilaidat voidaan kuitenkin jättää omaan arvoonsa, sillä muutama asia pysyy.

Yllätyn kerrasta toiseen, kuinka ihmiset haluavat auttaa ja antaa aikaansa. Jakaa asiantuntemustaan. Ratkaista ongelmia. Jos vain uskaltaa kysyä.

Hallitus sai viime viikolla valmiiksi ensi vuoden budjetin. Kuten odottaa saattoi, koulutuksen rahoitus eri asteilla kasvaa ensi vuodesta alkaen merkittävästi ja hyvä niin.